Search
  • Folkjykä

Lämmön tärkeys

Kun kuuntelet musiikkia, katsot elokuvaa tai luet kirjaa, millaisiin asioihin kiinnität huomiota? Etsitkö tunteita, virheitä, elämyksiä vai kenties uusia näkökulmia?


Aloittaessani uuden luomisen mietin yleensä ensimmäisenä, miltä lopputulos päässäni näyttää. Esimerkiksi musiikkia luodessani kuvittelen biisin yleensä maisemana. Se näyttää ehkä kesäillalta, pehmeältä, luiselta tai sotkuiselta. Akustinen kitara, jonka kieliä ei olla vaihdettu hetkeen näyttäytyy helposti tunkkaisena ullakkona. Ehkä tunkkaisella ullakolla on myös jokin vanha esine, esimerkiksi polkuharmooni? Kyllä biisiin tarvitsee sitten polkuharmooniakin laittaa.


Yllä olevalla tavalla laulut syntyvät minun maailmassani. Äänien sävyt, soinnit ja värit sekä toisinaan myös muutamat miksaukselliset jipot luovat näitä mielen ullakkoja ja laitureita. Perinteisellä sähkökitara-rumpusetti-basso- lähestymistavallakin on toki puolensa: Soundien ruuvaus ja erilaisten materiaalien sointi on loputon lähde erilaisille maisemille.


Äänitysprosessissa tämä mielikuvitusmatkailu helposti muuttuu tekniseksi suorittamiseksi ja epäonnistumisen peloksi. Onko basso klikissä, onko laulu vireessä, soivatko soinnut harmonisesti kivasti yhteen? Itselläni äänimiehen kokemusta vastaavat tunnit on laskettavissa yhden käden sormilla, joten lisäksi pitäisi osata luottaa siihen, että äänenlaadullisesti tämä on tarpeeksi hyvä. Musiikin teoriapuolellakin korvat ovat tapani todeta, mikä toimii ja mikä ei.


Kuten jokainen herran vuonna 2020 kotiäänityksiä tekevä tietää, on hinkkauksen suohon helppo vajota. Kliseisen boomerin elein kaivan vanhan pölyttyneen vinyylin puukotelosta ja sanon, että musiikin lämpö katoaa juurikin näissä operaatioissa. Viideskymmeneskuudes otto akustista kitaraa on teknisesti loppuunhiottu, mutta myös emotionaalisesti asiaansa vihkiytymätön; nyt toimitaan kirurgisella tarkkuudella, ja varaa hempeilyyn ei ole. En voi tietenkään puhua universumin jokaisen makuuhuonetaiteilijan suulla sanoessani, että lopputulos harvoin on aivan halutunlainen.


Musiikki tarvitsee tilaa. Taajuuksien tulee hakea paikkaansa, olla toisinaan röyhkeitäkin ja seistä jaloillaan kertomassa, että tässä ollaan, tykkäsit tai et. Pieni vireen huojunta laulussa tai flämi perkussioissa ei haittaa julkaisun jälkeen ketään muuta, kuin tekijäänsä. Siksi sen kannattaa antaa elää. Kyllä tähän maailmaan hyväksyntää mahtuu; lämpökin syntyy kuin itsestään siinä sivussa. Artistit kuten King Dude ja Bonnie "Prince" Billy tuntuvat kotoisilta ja inhimillisiltä juuri rajallisuuksiensa takia. Tähän minäkin musiikissani pyrin.



20 views

Recent Posts

See All

Digijykä

7 kuukautta sitten meillä oli Kuntoutujat- taustaorkesterini kanssa sovittuna nelisen keikkaa ympäri Tamperetta. Keikkakunto oli kova ja tarve näyttää kasvoi sitä treenatessa. Sitten viikossa kaikki o

 

©2020 by Folkjykä. Proudly created with Wix.com