Search
  • Folkjykä

Tulevaisuudesta, mielenterveydestä ja vuodesta 2050



Olen käyttänyt korona-aikaani kirjoittelemalla paljon erityylisiä lauluja. En pidä erityisesti mitään kriteerejä genrerajoille, vaan teen surutta, mitä mieleen juolahtaa. Olen ajatellut niin, että voin tehdä, mitä lystää, ja miettiä sitten myöhemmin, että minkähän genren artistiksi minut määritellään. Tavoitteena meikäläisellä on kokeilla ja yllättää, ja siksi sinkkujulkaisut ovat toistaiseksi vaikuttaneet hyviltä vaihtoehdolta. Yksi biisi on vielä työpöydällä kehittymässä sinkkujulkaisuksi. Kesällä on tarkoitus vetäytyä Kuntoutujat- yhtyeen kanssa nauhottamaan ensimmäinen kokopitkä nimeltä Parempaa Aikaa. Olen haaveillut sen tekemisestä jo vuosikaudet, ja varsinkin bändin mukaantulo sai levyn syntymiselle uutta virtaa. Rakastan folkin lisäksi esimerkiksi post rockia, ja olen ollut jatkuvasti hämmentynyt siitä, millaisia sävyjä nuo omat kappaleeni saavat esimerkiksi kitaristimme Eemeli Hakalan käsittelyssä. Ison äärellä ollaan!


Erään keikan jälkeen minulle sanottiin, että Folkjykä on mielenterveydestä kertovaa musiikkia, mutta ehkä siellä pitäisi kuulua enemmän sitä ahdistusta tai niitä mielenterveysongelmia. No, Kuntoutujat-bändin nimeä tai biisieni lyriikoita miettineiden on tuskin kovin vaikea nähdä, että mielenterveysjuttujen äärellä tosiaan ollaan. Ne ovat itselleni tärkeitä asioita ja koen, että varsinkin musiikin kautta niistä pystytään ja pitää pystyä puhumaan. Toivon, ettei kukaan tällä maan kamaralla sulje silmiään siltä tosiasialta, että on paljon ihmisiä, jotka ovat pysyvästi, pitkäaikaisesti tai hetkellisesti mieleltään huonossa kunnossa, ja sitä pitää pystyä ymmärtämään. Tästä päästäänkin sellaiseen seikkaan, että itse voin suhteellisen hyvin. Minulla on katto pään päällä, laaja ystäväpiiri ja vakaa elämäntilanne tässä varsin epävakaassa ajassa. En minä halua laulaa ahdistuksesta tai vitutuksesta - niiden kanssa jatkuvasti kamppailevat ihmiset varmasti tietävät kyllä jo valmiiksi, miltä ne tuntuvat. Enemmän yritän lauluissani pohtia, että mitä jos kaikki olisikin paremmin. Epätoivon ja synkkyyden keskellä tarve optimismille vain kasvaa entisestään - silloinhan toivoa ja uskoa parempaan todellakin tarvitaan. Jos musiikkini viesti pitäisi kiteyttää yhteen lauseeseen, se olisi: Älä luovuta. Halusin sijoittaa tämän ajatusmallin raa'impaan todellisuuteen, jonka vain keksin, ja niin syntyi kappale 2050.


Olen aina ollut hyvin kiinnostunut historiasta - tällä hetkellä oikeastaan saan elantoni sen tutkimisesta. Historiankerronnalla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisten tapahtumien kanssa, vaan se on aina vain tarina menneisyydestä, tulkinta sen tapahtumista. Jos olette lukeneet uutisia tai katselleet ulos ikkunasta viime aikoina, niin ehkä teistäkin tuntuu siltä, että meidän aikamme on täysin käsittämätön - suorastaan absurdi sarja vielä absurdimpeja tapahtumia. 2050 lähtikin syntymään kysymyksestä, miten meidän ajastamme kirjoitettaisiin? Kuka on tämä tyyppi, joka seilailee laivallaan pitkin meriveden täyttämää maapalloa, käy ehkä jonkun korkean rakennuksen katolla juomassa aamulla nokipannukahvit tai tapaa toisia seilaajia? Millaista tarinaa hän kertoo siitä ajasta, kun ihmisillä oli vielä hirveä kiire työpaikalle, huoli lempisarjan seuraavan kauden ilmestymisestä ja ajatus siitä, että kyllä tämä kaikki varmaan menee itsestään ohi? Kun päivät ja kalenterit täyttyvät ympäröivän yhteiskunnan kolinalla, on tärkeää, että tiedämme, mitä päivää, kuukautta ja vuotta elämme. Laulussa päähenkilömme päivät täyttyvät selviämisestä ja jatkuvuuden turvaamisesta, jotta vielä seuraavanakin päivänä on ruokaa, lämpöä ja vettä. Näin biisiä kirjoittaessani mielessäni hapertuneen vuosikalenterin hytin seinällä, jossa lukee paksuin kirjaimin 2050 ja kuvana on joku kiva maisema vuosikymmenien takaa. Sitten mietin päähenkilömme istumassa hiljalleen keinuvan aallokon heiluttamana hytin tuolilla, hyräillen mielessään hiljaa muutamaa säettä:

"Vaik' aika tää ei oo onnellisten

Silti sielussain kultaa mä kuljeskelen

Suuri sininen täällä mua kuljettakoon

Surut pois suljettakoon ne satamaan

Palavaa ette sammumaan saa!"


Ehkä tyyppi oli kuullut nämä sanat joskus vanhassa maailmassa radiosta tai Spotifysta, mistä sitä tietää, ja mitä sillä oikeastaan on väliäkään. Hetken ne saavat päähenkilömme tuntemaan olonsa valoisammaksi kaiken keskellä - 2050 onkin laulu toivosta.


Biisin sovitus syntyi suhteellisen helposti - sen pohja on sama kuin aina, eli minä soittamassa akustista kitaraa. Sitten keräiltiin Kuntoutujat mukaan yksi kerrallaan, tavoitteena irkkumainen, toiveikkaasti keinahteleva balladi. Soitin muuten ensimmäistä kertaa mukaan 6-kielistä bassoani, jonka Kuntoutujien toinen kitaristi Jouni Gerasimow meikäläiselle teki. Jouni taas on duunaillut itselleen mandoliinin ja kitaran välimallilta kuulostavan matkakitaran, joka soi myös biisissä. Minä yritän olla musiikkini kanssa ennemminkin minimalistinen ja inhimillinen kuin vaipumatta perfektionismiin, mutta täytyy myöntää, että kyllä biisissä suhteellinen hinkkaus oli. Lauluja veivasin eri tuntemuksilla kuukausitolkulla ja lopullisessa, Kuntoutujissakin perkussioita, ukulelebassoa ja haitaria soittavalle Pauli Rauramolle miksattavaksi lähetetyssä tiedostossa taisi olla 30-40 raitaa. Seuraavaksi kokeilen taas pysyttäytyä vähemmässä. Mutta toisaalta, iso on aihekin. Masteroinnin teki mahtava Janne Hakanen. Janne masteroi myös aikaisemman julkaisuni, Tytön, loppuvuodesta.


Kiitos teille kaikille musiikkini suur-, keskiverto- tai minimikuluttajille, jotka olette siellä jossain. Muistakaa toivo! Se ei koskaan tule yksin - sillä on aina mukana hyviä asioita.


2050 Spotifyssa:

https://open.spotify.com/track/2NDPunv9TtF7NK3fPKDX8A?si=98576edb24524e25


2050 Youtubessa:

https://www.youtube.com/watch?v=gU4oBEn8Mpg&list=PLK5vB8ERYhUSizWBC40czCULeKBwyOIdL


2050 Soundcloudissa:

https://soundcloud.com/user-171564914-527747361/2050a


Rakkautta,

Folkjykä



43 views0 comments

Recent Posts

See All