
Kuka minä olen?
Olen Folkjykä, tamperelainen laulaja-lauluntekijä, jonka musiikki kulkee folkin kokeellisemmassa laidassa. Biisejäni on julkaistu vuodesta 2019 ja folkin lisäksi niissä voi kuulla ambientin, rockin, räpin ja indien sävyjä. Olen tehnyt musiikkia sekä yksin että Kuntoutujat- taustayhtyeen kera. Oma tuotantoni keskittyy kokeilevaan puoleen.
Aikoinaan homma lähti akustisen kitaran rajojen etsimisestä: biiseissäni taon ja helistelen akkaria, luon rytmistä pohjaa kaiken maailman tappingeillä ja kompeilla ja teen soittimestani yhden miehen yhtyeen. Oon kokeillut etsiä omia rajojani sen suhteen, mitä kaikkea voi opetella ja tehdä samaan aikaan. Lyriikoissani laulelen erityisesti ihmisen mielen koukeroista ja esimerkiksi yhteydestä luontoon ja yhteiskuntaan. Mun biiseissä seikkailee tyyppejä, joille annan aina vähän erilaisia ääniä ja tapoja hahmottaa omaa maailmaansa.
Kuntoutujat -yhtyeen kanssa julkaistava "Parempaa Aikaa"-debyyttialbumi ilmestyy 2022! Levyltä on julkaistu kolme sinkkua, Katajalaulu, Lentäjä ja Maisema
Kuuntele Folkjykä & Kuntoutujia Spotifyssa


Folkjykä & Kuntoutujat - Lentäjä

Folkjykä & Kuntoutujat - Lentäjä

Folkjykä & Kuntoutujat - Katajalaulu
